Villaseni historiaa

Tämän blogin teema on äidin ja tyttären rakkaus käsitöihin. Siispä raotan nyt hieman historian sivua. Jo äitini äiti eli mummu oli intohimoinen käsityöihminen. Hän sekä opetti että harrasti käsitöitä. Mummun innoittamana minun äitini myös alkoi tehdä käsitöitä hänen ollessaan teini-ikäinen. Äidilläni ja mummullani oli tapana istua olohuoneessa, tehdä yhdessä käsitöitä, kuunnella radiota, jutella ja juoda välillä kahvia. Äitini on kertonut, että neulominen oli tapa saada uusia kauniita vaatteita, joista hän paljon piti. Myöhemmin kun äidilläni oli jo perhettä, heillä oli silti vielä tapana mummun kanssa kokoontua yhteen ja tehdä käsitöitä yhdessä. Näistä hetkistä minäkin olen saanut käsityökärpäsen, joka on seurannut minua koko elämäni. Tuolloin minusta oli ihana penkoa äitini lankalaatikkoa, katsella erivärisiä lankoja ja virkata niistä ketjusilmukkaa ja tehdä lettejä.

Äitini on aina tehnyt käsitöitä hyvin luovasti. Hyvin harvoin hän on ottanut mallin suoraan lehdestä tai kirjasta, vaan melkein kaikki mallit on suunniteltu itse. Neulominen on äitini rakkain ja tärkein harrastus ja se on kulkenut mukana koko hänen elämäsnä. Se on merkinnyt hänelle irtautumista arjesta ja itsensä totuttamista luovasti. Minä olen ajatellut, että hänen tekemiensä käsitöiden takana piilee myös toinen symbolinen merkitys; ne ovat rakkauden ja välittämisen osoituksia hänen läheisilleen ihmisille. Nyt hänen töistään saavat nauttia meidän lasten lisäksi myös hänen viisi lastenlastaan.

Ensimmäisessä kuvassa on äitini ja hänen veljensä pieninä lapsina mummuni tekemissä neuleissa. Toisessa kuvassa on äitini nuorena hänen nulomassa villamekossaan. Kolmannessa kuvassa on mummuni käsityön äärellä. Neljännessä kuvassa on isäni neulepaita päällään, jonka hänen anoppinsa eli mummuni oli hänelle virkannut. Viimeisessä kuvassa on minä ja isosiskoni äitini virkkaamissa mekoissa. Meillä oli usein samanlaiset, mutta vaikka eriväriset neuleasut.