torstai 26. huhtikuuta 2012

ystävykset

Viimeksi kun kävin siskoni luona, löysin siskontyttöni huoneesta nämä kaksi kaverusta, jotka olen hänelle noin viisi vuotta sitten ommellut. Nalle on muuten ollut ihana ja onnistunut, mutta pienen kauneudenhoito-operaation hän tarvitsisi, nimittäin leukaleikkauksen :)


torstai 19. huhtikuuta 2012

kotoinen ahkeruus

Sain anopiltani oikean aarteen, suuren muovikassin sekä laatikon täynnä vanhoja lakanoita, liinoja, pitsejä sekä keskeneräisiä käsitöitä. Siinä oli sekä hänen että hänen siskonsa tekemiä käsitöitä ja liinavaatteita. Tällaista "aarrekasaa" katsoessaan tulee mieleen miljoona asiaa missä näitä vanhoja tekstiilejä voisi hyödyntää. Sitten tulee myös mieleen ne ihmiset ja tilanteet, joissa näitä pitsejä on aikoinaan virkattu. Luin joskus 40 -luvun kotiliedestä artikkelin, joka oli otsikoitu "kotoinen ahkeruus". Siinä kerrottiin miten hyvä emäntä ei pidä käsiään levossa missään tilanteessa vaan kun hän istahtaa alas, on hyvä että koko ajan on käden ulottuvilla jokin virkkutyö tai kirjontatyö. Suhtauduin tähän tekstiin kovin ristiriitaisin tuntein. Onhan se mahtavaa, että saa paljon aikaiseksi, mutta eikö se ole hyvä, että kädet ovat välillä levossakin?




tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tunnustus

Olen saanut tunnustuksen ainakin Hurlum-blogista, Iloisesta vyyhdistä ja Nova Melinalta. Suurkiitos kaikille, myös teidän blogit ovat ihania ja mielenkiintoisia! Kaikissa taisi olla hieman erilaiset "tehtävät", mutta kerron kuitenkin viisi satunnaista asiaa itsestäni ja lähetän tunnustuksen eteenpäin viidelle seuraamalleni blogille. Ensin viisi asiaa itsestäni:

1. Tänä keväänä tunnun odottavan kesää kärsimättömämmin kuin moneen vuoteen. En tiedä mistä se johtuu, mutta joka aamu katson kärsimättömänä ulos ja toivon lumikinosten hävinneen.
2. Olemme aloittaneet lähellä asuvien ystävien kesken lukupiirin. Olen haaveillut kuuluvani lukupiiriin jo monta vuotta ja nyt on jo toinen kirja menossa.
3. Elän jonkinlaista päänsisäisen kaaoksen aikaa. Kaaos liittyy sekä tulossa oleviin elämänmuutoksiin sekä päivittäisiin asioihin ja jopa käsitöihin. Olisi niin paljon mietittäviä jatehtäviä juttuja, etten tunnu saavan tolkkua niihin mihinkään.
4. Minulla on karjalanpaisti uunissa ja illalla meinaan paistaa vohveleita
5. Muistelen lämmöllä ja pienellä haikeudella viime viikon Ranskan matkaa, siellä oli ihanaa. Huomasin taas, miten pieni reissu piristää mieltä kummasti

Sitten haluan antaa tunnustuksen seuraaville blogeille, jotka ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta kaikki ihania:
Kanelinmaa

tiistai 10. huhtikuuta 2012

terveiset ranskasta

5 ihanaa päivää etelä ranskassa. Maaseutua ja kaupunkia, ihania ystäviä, kaikkialla kaunista katseltavaa, maukasta syötävää ja juotavaa, värejä ja hajuja. Kerrassaan mukava irtiotto arjesta. Kiitos kaikille ystäville, myös karvaisille sellaisille :)